Koko kylä kasvattaa ja välittää, valtuustopuheenvuoro 21.10.2013

23.10.2013

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan sisältyvän lastensuojelun kehittämissuunnitelmaan mukaan lastensuojeluilmoitusten pääasiallisina syinä ovat aikuisten päihdeongelmat, perheväkivalta ja vanhemmuuteen liittyvät vaikeudet. Siis aikuisten omat vaikeudet, joita vastaan lapsi joutuu hakemaan turvaa perheensä ulkopuolelta. Kun puhumme lastensuojelusta, meidän tulisikin aina puhua myös lapsiperheiden asemasta.

Lastensuojelutapaukset ovat Espoossa jatkuvassa nousussa ja lapsiperheköyhyys on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Taloudellisen epävarmuuden aikana ja työttömien määrän noustessa voidaan olettaa, että aikuisväestöön kohdistuvat sosiaaliset haasteet tulevat entisestään kasvamaan. Kehittämis­suunnitelman mukaan lastensuojelutarvetta lisää myös se, että lapsiperheitä tukevia varhaisen tuen palveluita ei ole riittävästi.

Toistan sen, mitä totesin valtuuston ensimmäisessä kokouksessa tammikuussa 2013: satsaukset perhetyön palveluihin ovat paras yhteiskunnallinen vakuutus kustannuksiltaan moninkertaisia lastensuojelun, syrjäytymisen ja mielenterveyden ongelmia vastaan.

Kun kaupunki etsii palveluistaan säästökohteita ja tehokkuutta, kaupungin tulee ymmärtää myös taloudellisesti, millaisia säästöjä laajemmilla perhetyön palveluilla voidaan saavuttaa, ja millaisia siirrettyjä kustannuksia mahdolliseen perhetyön palveluiden aliresursointiin liittyisi. Kun priorisoimme, priorisointilistan kärjessä tulee olla lapset ja heidän perheensä.

Olisin toivonut, että juuri lastensuojelun kehittämissuunnitelmassa oltaisiin tarkasteltu tarkemmin tätä puuttuvien tai puutteellisten perhetyön palveluiden ja kasvavan lastensuojelutarpeen välistä yhteyttä. Esimerkiksi siihen, millaisia säästöjä laadukkaista varhaisen tuen palveluista kaupungille syntyisi, ei kehittämissuunnitelmassa oteta kantaa. Yhteys on nyt kuitenkin selvästi jälleen kerran tiedostettu.

Samoin on tiedostettu perhetyön palveluiden puutteet kouluikäisten lasten ongelmien hoidossa. Eli juuri siinä joukossa, joista tehdään ikäryhmittäin tarkasteltuna eniten lastensuojeluilmoituksia ja johon siten kohdistuu suurin hyvinvoinnin kasvupotentiaali toimivista varhaisen tuen palveluista.

Toivoisin myös, että lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa oltaisiin tarkasteltu laajemmin hyvinvointitoimijoiden joukkoa. Suunnitelman mukaan toimijoiden joukko on laaja – on väkisinkin kysyttävä, miksi tässä laajassa toimijakentässä kuitenkin moni lapsi ja nuori putoaa yhteisöllisyyden tunteen ja tarvitsemansa tuen ulkopuolelle?

Kaupungin ja muiden hyvinvointitoimijoiden välinen tehtävien jako jää suunnitelmassa epäselväksi, vaikka yhteistyön merkitys selvästi tiedostetaan. Uskon vahvasti, että vanhempien, kolmannen sektorin, yksityisten toimijoiden ja kaupungin välisellä koordinoidulla yhteistyöllä voidaan päästä nopeammin kiinni ongelmien ratkaisuun, luoda uusia toimintamalleja ja suunnata kaupungin resursseja sinne, missä ne parhaiten vaikuttavat. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että tehtävien jaosta eri sidosryhmien välillä on selkeästi sovittu.

Olen viime keväänä jättänyt 49 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen perhetyön palveluiden kehittämiseksi ja niiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. Kaupungin vastauksen käsittelylle olisi ollut mitä mainioin paikka juuri lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman käsittelyn yhteydessä.

Jätän tänään myös uuden toivomusaloitteen, jolla kartoitetaan tarkemmin hyvinvointitoimijoiden joukkoa ottaen huomioon myös kolmannen sektorin toimijat, ja etsitään tarkempia suuntaviivoja hyvinvointitoimijoiden välisen tehtävänjaon kehittämiseksi tavoitteena koko lasten hyvinvointiin vaikuttavan toimijakentän aktivoiminen.

Valtuustolle esitellyt lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ja lastensuojelun kehittämissuunnitelma luovat mielestäni hyvän pohjan espoolaiselle lasten ja nuorten hyvinvointityölle. Kaupungin tulee kuitenkin myös käytännössä uskaltaa satsata varhaisen tuen perhepalveluihin ja muistaa ottaa myös muut hyvinvointitoimijat eli koko kylän mukaan tähän tärkeään työhön.

Kiitos.

24.03.2023Katujengit voidaan vielä torjua
06.03.2023Talous luo vaurautta ja toivoa, kirjoitus Länsiväylässä 4.3.2023
23.01.2023Työrauha takaisin kouluihin, kirjoitus Länsiväylässä 21.1.2023
12.12.2022Ei turvallisuutta ilman toimivaa taloutta, kirjoitus Länsiväylässä 10.12.2022
30.11.2022Pitääkö valtion maksaa kaikki laskut?, kirjoitus Länsiväylässä 30.11.2022
30.10.2022Ehdolla eduskuntaan!
15.01.2021Heipat Espoon valtuusto, kohti uusia uria
07.04.2020Tervetuloa kriisiajan etäkouluun, kirjoitus Länsiväylässä 5.4.2020
22.08.2018Tervetuloa digiajan kouluun, kirjoitus Länsiväylässä 18.8.2018
30.05.2018Espoo ei ole saari, kirjoitus Länsiväylässä 26.5.2018
15.02.2018Romahtaako Espoon kouluverkko?, kirjoitus Länsiväylässä 10.2.2018
12.09.2017Espoon uusi strategia on kaikkien aikojen lapsimyönteisin, valtuustopuheenvuoro 12.9.2017
24.11.2016Tonttitarjontaa on parannettava, valtuustopuheenvuoro 31.10.2016
13.09.2016Veronkorotus ei pelasta Espoota vanhoihin kaavoihin kangistumiselta, valtuustopuheenvuoro 12.9.2016
14.06.2016Raidejokeri on investointi tulevaan, valtuustopuheenvuoro 13.6.2016
25.04.2016Homekoulut kuntoon ja johtamisjärjestelmä samalla!, valtuustopuheenvuoro 25.4.2016
16.02.2016Valinnanvapaudesta varhaiskasvatuksen Espoon-malli, valtuustopuheenvuoro 15.2.2016
15.01.2016Perustuslaista on tullut valtapolitiikan peliväline, HS Mielipide 15.1.2016
03.12.2015Espoon talousarvio 2016 ja TATU, valtuustopuheenvuoro 2.12.2015
10.11.2015Espoo tarvitsee aktiivista ja rohkeaa maapolitiikkaa, valtuustopuheenvuoro 9.11.2015
08.06.2015Lastensuojelusijoitukset laskuun, varhaisen tuen malli puree, valtuustopuheenvuoro 08.06.2014
18.05.2015Ydinpalvelut edellä säästöihin, valtuustopuheenvuoro 18.5.2015
14.04.2015Espoo hankkii taulutietokoneet koululaisille
14.04.2015Aputoimintojen siirto HUS:lle ja yksityisten toimijoiden kustannusten selvittämättä jättäminen
10.04.2015Suomi vuonna nolla, Länsiväylä 8.4.2015
26.01.2015Satamakiistassa on unohtunut laki ja kohtuus, Länsiväylä 24.1.2015
04.12.2014Velkaa ja veroprosentteja, valtuustopuheenvuoro 3.12.2014
18.11.2014Laki ja kaupungintalon suojelu, valtuustopuheenvuoro 17.11.2014
22.10.2014Kyllä kaksikielisille kouluille!, valtuustopuheenvuoro 20.10.2014
30.09.2014Metro-Espoosta (väkisinkin) urbaani kaupunkiympäristö, valtuustopuheenvuoro 29.9.2014
30.09.2014Lisää pientalotontteja luontoarvot huomioiden, valtuustopuheenvuoro 29.9.2014
09.09.2014Espoon taloustilanne on vakava, valtuustopuheenvuoro 8.9.2014
20.08.2014Veneyrittäjä selätti Goljatin, Länsiväylä 20.8.2014
06.08.2014Kansanhupi on kaukana Ukrainan tapahtumista, Länsiväylä 23.7.2014
10.06.2014Lisää tontteja ja koteja espoolaisperheille, valtuustopuheenvuoro 09.06.2014
24.03.2014Talous tasapainoon, valtuustopuheenvuoro 24.3.2014
28.01.2014Loukon asema, valtuustopuheenvuoro 27.1.2014
10.12.2013Kohti perhetyön palveluiden Espoon-mallia, valtuustopuheenvuoro 9.12.2013
10.12.2013PISA, Suomi ja globalisaatio
19.11.2013Titanic ja veronkorotusten tie, valtuustopuheenvuoro 18.11.2013
23.10.2013Koko kylä kasvattaa ja välittää, valtuustopuheenvuoro 21.10.2013
14.10.2013Tarvitsemme nyt arjen laajaa demokratiaa, HS 13.10.2013
10.09.2013Vahvempi ote Espoon talouteen, valtuustopuheenvuoro 9.9.2013
10.09.2013Espoon talous ei ole kestävällä pohjalla, valtuustopuheenvuoro 9.9.2013
18.07.2013Sellon laajentumista ei ole varaa tyriä, Länsiväylä 17.7.2013
14.06.2013Espoon strategiset valinnat? Valtuustopuheenvuoro 10.6.2013
13.05.2013Tonttipolitiikassa on tehtävä täyskäännös, HS Mielipide 7.5.2013
26.02.2013Valtuustopuheenvuoro 25.2.2013 tilinpäätöstä ja tonttipolitiikkaa koskien
13.02.201383 tonttia, 1545 hakijaa
29.01.2013Valtuustopuheenvuoro 28.1.2013 perhetyön palveluita koskien
22.10.2012Espoo tarvitsee talousosaajia
26.09.2012Onko Suomen rikoslaissa kidnappaajan mentävä aukko?
23.09.2012Vain demokraattisen päätöksentekoni ylitse
16.08.2012Euroänkyränä Frankfurtissa
27.07.2012Ilman euroa Eurooppa on voimaton
31.05.2012Huomenna on paremmin
22.05.2012Metropolikeskustelun aika
10.05.2012Vanhat saappaatkin elähdyttävät enemmän kuin Eurooppa-päivä
28.04.2012Saako Espoossa juhlia jääkiekon maailmanmestaruutta?
25.04.2012Espoo ei rakentajaa ilahduta
02.04.2012Rajua kuntarakenne-rokkia Uudellamaalla
16.03.2012Messin massit ja Elorannan ehdotus
11.03.2012Joustavuus, johdettavuus, vaikuttavuus - uudistetut kriteerit kuntauudistukselle
08.03.2012Espoon viimeiset kuntavaalit?
02.03.2012Miljoona ihmistä, yksi tontti (eli pääkaupunkiseudun maankäytön tulevaisuus)
25.02.2012Kuntauudistuksessa huomio hallinnon vastuullisuuteen
05.02.2012Alueelliset erot tunnistettava kuntauudistuksessa