Kohti perhetyön palveluiden Espoon-mallia, valtuustopuheenvuoro 9.12.2013

10.12.2013

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Kaupungin virkamiehet ovat mielestäni tehneet kiitettävän hyvää työtä pyrkiessään vastaamaan valtuustoaloitteena kesäkuussa (10.6.2013) jättämääni kysymykseen, millaisia säästöjä ja muita positiivisia vaikutuksia voitaisiin saada aikaiseksi satsaamalla laajempiin, myös muilla kuin vakavilla sosiaalisilla perusteilla annettaviin perhetyön palveluihin? Myös sosiaali- ja terveyslautakunta sekä kaupunginhallitus ovat näyttäneet vastaukselle vihreää valoa.

Vastauksen valossa laajat perhetyön palvelut ovat ensinnäkin erittäin kustannustehokas tapa torjua perheiden ongelmia. Lastensuojeluliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän selvityksen mukaan lapsiperheiden palvelupolut, joissa ongelmista selvittiin ehkäisevän työn palveluilla, maksoivat alle 12000 euroa lasta kohden prosessin pituudesta riippumatta. Kustannukset avohuollon ja perheen ulkopuolelle sijoittamisesta olivat 5-10 kertaisia tähän nähden, ja palvelupolut, joiden tuloksena lapsi sijoitettiin kodin ulkopuolelle, maksoivat tähän nähden yli kymmenkertaisesti. Käytännössä viiden-kuuden lapsen laitoshoidon vuosikustannuksella voitaisiin Espoossa ulottaa perhetyön palvelut 50-60 uuteen asiakasperheeseen.

Luen saatua vastausta niin että kaupunki on vakavissaan kehittämässä palveluprosessejaan pilotointien kautta niin että avuntarpeessa olevien lapsiperheiden ns. ”pompottelu” eri viranomaisten välillä loppuu ja viranomaisten välillä luodaan tarvittavat yhteistyökäytännöt perhetyön, päihde- ja mielenterveystyön ja sosiaalipalvelujen välille. Viimeistään nyt, viimeaikaisen uutisoinninkin myötä, olemme varmasti kaikki tuskallisen tietoisia siitä, millaisia traagisia seuraamuksia viranomaisten riittämättömästä yhteistyöstä ja toimivaltarajoista voi avunpyytäjälle hädän hetkellä olla.

Tilastojen valossa lapsiperheiden hyvinvointitavoitteemme ovat nopeasti karkaamassa käsistä. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä kasvoi lähes 30%:a vuodesta 2011 vuoteen 2012, mistä myös tarkastuslautakunta arviointikertomuksessaan vuotta 2012 koskien on huomauttanut. Jo lähemmäs joka kymmenes espoolainen lapsi on lastensuojelutoimenpiteiden piirissä. Lastensuojeluilmoitusten odotetaan kasvavan myös lähivuosina, mikä tulee entisestään korostamaan tukipalveluiden tarvetta ja haastamaan sen palvelujärjestelmän. Kasvava työttömyys tulee varmasti pahentamaan tilannetta entisestään. Valtuuston viime kokouksessaan hyväksymän lasten ja nuorten kehittämissuunnitelman mukaan lastensuojelutarvetta lisää se, että lapsiperheitä tukevia varhaisen tuen palveluita ei ole riittävästi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Mikäli Espoo aikoo oikeasti ottaa lapsiperheiden nykyiset ja tulevaisuuden haasteet tosissaan, tarvitsemme siis huomattavan korjauksen perhetyön palveluiden nykytasoon. Näistä laajemmista, muillakin kuin vakavilla sosiaalisilla perusteilla annettavista perhetyön palveluista voitaisiin mielestäni hyvin periä myös maksuja, jotta palvelut saataisiin ulotettua mahdollisimman monelle. Jos kaupunki ottaa tosissaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja taloudellisen tuottavuuden kehittämistavoitteensa, kaupungilla tulee myös olla valmius tehdä muutoksia palvelurakenteeseensa satsaamalla ennaltaehkäiseviin rakenteisiin siellä, missä ne parhaiten vaikuttavat.

Olen tänään jättänyt asiassa uuden valtuustoaloitteen, jolla pyydetään kaupunkia laatimaan alustava suunnitelma perhetyön palvelujen kehittämiseksi siten, että ennaltaehkäisevyyden ja kokonaisvaikuttavuuden periaatteet tulevat palveluissa nykyistä paremmin huomioiduiksi. Lämmin kiitos kaikille aloitteen allekirjoittajille! Tarvitsemme oman suuren kaupungin Espoon-mallin, jolla tarjoamme lapsiperheille parempia ja ennaltaehkäiseviä perhetyön palveluita ja säästämme kokonaiskuluissa, eli toimimme niin inhimillisesti kuin taloudellisesti oikein.

Kiitos.

24.03.2023Katujengit voidaan vielä torjua
06.03.2023Talous luo vaurautta ja toivoa, kirjoitus Länsiväylässä 4.3.2023
23.01.2023Työrauha takaisin kouluihin, kirjoitus Länsiväylässä 21.1.2023
12.12.2022Ei turvallisuutta ilman toimivaa taloutta, kirjoitus Länsiväylässä 10.12.2022
30.11.2022Pitääkö valtion maksaa kaikki laskut?, kirjoitus Länsiväylässä 30.11.2022
30.10.2022Ehdolla eduskuntaan!
15.01.2021Heipat Espoon valtuusto, kohti uusia uria
07.04.2020Tervetuloa kriisiajan etäkouluun, kirjoitus Länsiväylässä 5.4.2020
22.08.2018Tervetuloa digiajan kouluun, kirjoitus Länsiväylässä 18.8.2018
30.05.2018Espoo ei ole saari, kirjoitus Länsiväylässä 26.5.2018
15.02.2018Romahtaako Espoon kouluverkko?, kirjoitus Länsiväylässä 10.2.2018
12.09.2017Espoon uusi strategia on kaikkien aikojen lapsimyönteisin, valtuustopuheenvuoro 12.9.2017
24.11.2016Tonttitarjontaa on parannettava, valtuustopuheenvuoro 31.10.2016
13.09.2016Veronkorotus ei pelasta Espoota vanhoihin kaavoihin kangistumiselta, valtuustopuheenvuoro 12.9.2016
14.06.2016Raidejokeri on investointi tulevaan, valtuustopuheenvuoro 13.6.2016
25.04.2016Homekoulut kuntoon ja johtamisjärjestelmä samalla!, valtuustopuheenvuoro 25.4.2016
16.02.2016Valinnanvapaudesta varhaiskasvatuksen Espoon-malli, valtuustopuheenvuoro 15.2.2016
15.01.2016Perustuslaista on tullut valtapolitiikan peliväline, HS Mielipide 15.1.2016
03.12.2015Espoon talousarvio 2016 ja TATU, valtuustopuheenvuoro 2.12.2015
10.11.2015Espoo tarvitsee aktiivista ja rohkeaa maapolitiikkaa, valtuustopuheenvuoro 9.11.2015
08.06.2015Lastensuojelusijoitukset laskuun, varhaisen tuen malli puree, valtuustopuheenvuoro 08.06.2014
18.05.2015Ydinpalvelut edellä säästöihin, valtuustopuheenvuoro 18.5.2015
14.04.2015Espoo hankkii taulutietokoneet koululaisille
14.04.2015Aputoimintojen siirto HUS:lle ja yksityisten toimijoiden kustannusten selvittämättä jättäminen
10.04.2015Suomi vuonna nolla, Länsiväylä 8.4.2015
26.01.2015Satamakiistassa on unohtunut laki ja kohtuus, Länsiväylä 24.1.2015
04.12.2014Velkaa ja veroprosentteja, valtuustopuheenvuoro 3.12.2014
18.11.2014Laki ja kaupungintalon suojelu, valtuustopuheenvuoro 17.11.2014
22.10.2014Kyllä kaksikielisille kouluille!, valtuustopuheenvuoro 20.10.2014
30.09.2014Metro-Espoosta (väkisinkin) urbaani kaupunkiympäristö, valtuustopuheenvuoro 29.9.2014
30.09.2014Lisää pientalotontteja luontoarvot huomioiden, valtuustopuheenvuoro 29.9.2014
09.09.2014Espoon taloustilanne on vakava, valtuustopuheenvuoro 8.9.2014
20.08.2014Veneyrittäjä selätti Goljatin, Länsiväylä 20.8.2014
06.08.2014Kansanhupi on kaukana Ukrainan tapahtumista, Länsiväylä 23.7.2014
10.06.2014Lisää tontteja ja koteja espoolaisperheille, valtuustopuheenvuoro 09.06.2014
24.03.2014Talous tasapainoon, valtuustopuheenvuoro 24.3.2014
28.01.2014Loukon asema, valtuustopuheenvuoro 27.1.2014
10.12.2013Kohti perhetyön palveluiden Espoon-mallia, valtuustopuheenvuoro 9.12.2013
10.12.2013PISA, Suomi ja globalisaatio
19.11.2013Titanic ja veronkorotusten tie, valtuustopuheenvuoro 18.11.2013
23.10.2013Koko kylä kasvattaa ja välittää, valtuustopuheenvuoro 21.10.2013
14.10.2013Tarvitsemme nyt arjen laajaa demokratiaa, HS 13.10.2013
10.09.2013Vahvempi ote Espoon talouteen, valtuustopuheenvuoro 9.9.2013
10.09.2013Espoon talous ei ole kestävällä pohjalla, valtuustopuheenvuoro 9.9.2013
18.07.2013Sellon laajentumista ei ole varaa tyriä, Länsiväylä 17.7.2013
14.06.2013Espoon strategiset valinnat? Valtuustopuheenvuoro 10.6.2013
13.05.2013Tonttipolitiikassa on tehtävä täyskäännös, HS Mielipide 7.5.2013
26.02.2013Valtuustopuheenvuoro 25.2.2013 tilinpäätöstä ja tonttipolitiikkaa koskien
13.02.201383 tonttia, 1545 hakijaa
29.01.2013Valtuustopuheenvuoro 28.1.2013 perhetyön palveluita koskien
22.10.2012Espoo tarvitsee talousosaajia
26.09.2012Onko Suomen rikoslaissa kidnappaajan mentävä aukko?
23.09.2012Vain demokraattisen päätöksentekoni ylitse
16.08.2012Euroänkyränä Frankfurtissa
27.07.2012Ilman euroa Eurooppa on voimaton
31.05.2012Huomenna on paremmin
22.05.2012Metropolikeskustelun aika
10.05.2012Vanhat saappaatkin elähdyttävät enemmän kuin Eurooppa-päivä
28.04.2012Saako Espoossa juhlia jääkiekon maailmanmestaruutta?
25.04.2012Espoo ei rakentajaa ilahduta
02.04.2012Rajua kuntarakenne-rokkia Uudellamaalla
16.03.2012Messin massit ja Elorannan ehdotus
11.03.2012Joustavuus, johdettavuus, vaikuttavuus - uudistetut kriteerit kuntauudistukselle
08.03.2012Espoon viimeiset kuntavaalit?
02.03.2012Miljoona ihmistä, yksi tontti (eli pääkaupunkiseudun maankäytön tulevaisuus)
25.02.2012Kuntauudistuksessa huomio hallinnon vastuullisuuteen
05.02.2012Alueelliset erot tunnistettava kuntauudistuksessa