Rajua kuntarakenne-rokkia Uudellamaalla02.04.2012 Kuntauudistuksen Uudenmaan aluekierroksella 21.3.2012 (http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20120314Kuntau/name.jsp) tuli paljon uutta tietoa rakennetyöryhmän selvityksen taustoista. Taustathan ovat tärkeitä juuri siksi, että vain kuulemalla ja ymmärtämällä ne voimme tietää esitettyjen ratkaisujen todella perustuvan esitetyille kriteereille. Ei tarvinne kuin viitata episodiin varuskuntien lakkauttamispäätöksen ympärillä. Kysymykseen siitä, liittyykö rakennetyöryhmän selvitykseen poliittista ohjausta, saatiin työryhmältä ei-vastaus: sen kuulemma ”näkee esityksen rajuudesta”. Tämä on mielenkiintoinen kommentti: harvemminhan sitä kuulee virkamiesten julkisesti arvioivan oman työnsä onnistumista sen sisällön ja seuraamusten rajuudella. Samalla tilaisuudessa tuli kuitenkin esille mm. seuraavia poliittisesti värittyneitä näkökohtia: Vaihtoehdottomuuden politiikka. Rakennetyöryhmä totesi, että heidän toimeksiantoonsa kuului vain ja ainoastaan annetun vahvan peruskuntamallin selvittäminen. Toimeksiantoon ei siis kuulunut vaikkapa parhaille käytännöille perustuvan rakenteen tarkastelu tai monen kunnan toivoma verkostomaisen yhteistyörakenteen selvittely. Tämä vaihtoehdottomuuden politiikka tarkoittaa myös sitä, että valtion selvitysmieskierrokselle lähtevä kunta tulee saamaan vain yhdestä näkökulmasta toteutetun ja samalla hyvin paljon tuloksiltaan ennalta määrätyn selvityspaperin. Minkään muun vaihtoehtoisen rakennemallin hyödyistä ja haitoista eivät kuntalaiset tässä yhteydessä tule saamaan tietoa (elleivät sitten kunnat itse lähde tätä selvittämään). Mistä sitten tiedämme, että esitetty malli todella on kuntien ja kuntalaisten kannalta paras mahdollinen? Kun pöydällä on vain ”tämä tai ei mitään”, on jokaisen kunnan syytä tarkoin harkita, onko todella kuntalaisten etu lähteä tähän tangoon. Kielipolitiikka. Rakennetyöryhmä totesi, että joidenkin Uudenmaan alueiden osalta, esim. eteläistä Siuntiota koskien, esitys perustuu kielellisiin oikeuksiin perustuvaan arvioon. Sosiaali- ja terveyspolitiikka. Rakennetyöryhmä totesi, että esityksellä yritetään nielaista myös tulevat SOTE-alueisiin liittyvät rakenneratkaisut. Ottaen huomioon, että mitään SOTE-kriteerejä ei julkisuudessa ole vielä esitetty, tällainenkin kuntarakenneselvityksen alaa tosiasiallisesti laajentava poliittinen näkökohta uudistukseen siis liittyy. Samalla kuulimme, että myös SOTE-esitys tulee nyt mitä ilmeisimmin perustumaan samaan peruskuntamalliin kuin kuntauudistus. (http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1739779#fi) Demokraattisen päätöksenteon vahvistaminen. Vastuuministeri totesi, että päätöksenteon demokraattisen läpinäkyvyyden kannalta peruskunnat ovat parempia kuin seudulliset yhteistyöelimet. Voi kuitenkin kysyä, olisiko sittenkin järkevämpää tuoda suora demokratia seututasolle kuin rikkoa seuturakenteet kokonaan? Kuntavaalien yhteydessä voitaisiin hyvin valita vaaleilla myös alueen seutuvaltuutetut. Lähidemokratiakysymysten sivuuttaminen. Lähidemokratiaan liittyvät kysymykset näyttäytyivät rakennetyöryhmän vastauksissa täysin toissijaisina. On ehkä vaikea luvata sellaista, jota ei voi pitää? Tämä on hyvin huolestuttavaa ottaen huomioon, että monelle kuntalaiselle juuri lähivaikuttamisessa tapahtuvat muutokset ovat niitä kaikkein merkityksellisimpiä. Talouspolitiikka. Ehkä tuhdeimman annoksen politiikka löytää kuntauudistuksen perustelemisesta joskus tulevaisuudessa ehkä saatavilla säästöillä. Lienee selvää, että teolliset mittakaavaedut eivät yksinkertaisesti ole suoraan realisoitavissa hoitajien, opettajien ja muiden tekevien käsien suurelta osin toteuttamissa kuntapalveluissa. Nykytiedoilla tiedämme vain sen, että liitoksiin liittyy huomattavia yhdistymiskustannuksia. Senkin tiedämme, että ihmiset tuppaavat vanhenemaan oli kuntarakenne mikä tahansa. Säästösumutus saattaakin olla kuntauudistuksen suurin poliittinen silmänkääntötemppu. Yhdyskuntapolitiikka. Ei tarvitse kuin katsoa Uudenmaan karttaa huomatakseen, että taajamatyyppiset kaupunkialueet ulottuvat alueella aina Järvenpäähän asti. Siksi esitys pääkaupunkiseudun ”ydinkuntien” ja ”kehyskuntien” erillisestä kuntaliitoksesta on jo itsessään vastoin selvityksen omia toiminnallisen alueen liitoskriteerejä. Tällekään päätökselle on vaikea keksiä juuri muita kuin poliittisia syitä. Tai sitten on vain todettava, että rakennetyöryhmän liitoskriteerit eivät pääkaupunkiseudulla toimi. Kansainvälinen kilpailukykypolitiikka. Rakennetyöryhmä alleviivasi metropolialueen kansainvälisen kilpailukyvyn merkitystä ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että liitos parantaisi alueen investointien houkuttelukykyä. Tätä voi verrata Elorannan ”Investointeja Suomeen”-ehdotukseen (http://www.tem.fi/files/32058/9_2012_netti.pdf): siinähän ei millään tavalla puututtu Helsingin alueen liitoskysymykseen erityisenä kilpailukykytekijänä. Jos seudun yhdistämisellä peruskuntamallin mukaisesti todella olisi merkittävä kansainvälinen kilpailukykyvaikutus, luulisi sen nyt tulleen listatuksi Elorannan ehdotuksessa. Kuntauudistukseen liittyviä poliittisia näkökohtia siis riittää. Onkin melkoista virkamiestaituruutta, ellei näiden tulkitsemisessa rakenne-esitystä varten todella ole tarvittu minkäänlaista poliittista ohjausapua. Summeeraten voi joka tapauksessa todeta, että kuntauudistuksen mainostamista täysin epäpoliittisena harjoituksena voi hyvin syin pitää vähintäänkin harhaanjohtavana markkinointina. Ehkä politiikalla alkaa nyky-Suomessa olla jo niin huono kaiku, että mieluummin viitataan vaikka haettuihinkin järkisyihin kuin siihen, että päätösten taustalla todella on monia poliittisia näkökohtia. Se, että rakennetyöryhmän esitys on niin ”raju” ei ole merkki poliittisen vaikuttamisen puuttumisesta. Sen sijaan esityksen rajuus on seurausta siitä, että hallitusohjelman kuntauudistuskriteerit ovat niin yksipuolisesti jo etukäteen ainoaksi vaihtoehdoksi valitusta peruskuntamallista nousevia. Kuntien ja kuntalaisten kannalta nykytilanne tarkoittaa sitä, että vastuullisen ns. parhaisiin argumentteihin perustuvan keskustelun vastapuoli näyttäisi puuttuvan pöydän toiselta puolen kokonaan. Se taas tarkoittaa sitä, että mikäli kunnat ja kuntalaiset haluavat esitykseen vaikuttaa, keskustelua on käytävä myös poliittisin argumentein ja vaikuttamalla suoraan poliittisen kentän edustajiin. Kunnat ja valtuustot kuntalaisten edustajina tuskin tähän valtakunnan tason politiikkaan kovin tehokkaasti suoraan lähtevät. Tilausta näyttäisikin olevan enemmän kansalaisten aktiivisuudelle ja kansanliikkeelle. |
